1. Mitä AuraTransformaation™ aikana tapahtuu?
Hieman taustatietoa: AuraTransformaation™ näkökulmasta ihmisiä tarkastellaan energian ilmentyminä, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä. Fyysistä kehoa ympäröivät ja sen läpäisevät näkymättömät ja/tai osittain näkyvät energiat ilmentyvät näkyvässä osassamme eli kehossa.
Aurassa meillä on sekä näkymätöntä energiaa, joka on puhdasta henkienergiaa, että näkyviä energioita. Näkyviin energioihin kuuluvat esimerkiksi ajatuksemme, tuntemuksemme, tunteemme, toiveemme ja toimintamallimme. Joskus vanhat mielensisäiset mallimme ja tunteemme voivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin haluaisimme.
Tyypillisiä asioita kuten vaikeus asettaa itselleen rajoja, puutteellinen toisten ihmisten vapaan tilan kunnioittaminen, pelko tehdä mitä haluaa tai olla oma itsensä ympäristön odotuksista johtuen, omien unelmien toteuttamatta jättäminen, pelko, syyllisyys ja huono itsetunto ovat kaikki aurassa tapahtuvia värähtelyjä, jotka heijastuvat fyysiseen kehoomme ja elämäämme.
AuraTransformaatio™-hoidossa yksilön koko aurakenttä puhdistetaan läpikotaisin. Tämän seurauksena korkeammassa mentaalikehossa sijaitseva henkienergia voi levittäytyä kaikkialle auraan. Tämä on AuraTransformaation™ ainutlaatuinen uraauurtava ominaisuus, sillä sen avulla on mahdollista päästä tietoisuuden tasolle, jonka monet meistä kykenevät saavuttamaan perinteisessä aurarakenteessa vain satunnaisesti. Pyrimme kuitenkin tietoisesti tai tiedostamattamme pääsemään jatkuvaan ja suoraan yhteyteen henkienergiamme kanssa.
AuraTransformaation™ kautta saadun tietoisuuden laajentumisen lisäksi saamme myös vahvemman ja selkeämmän intuition, jonka avulla tiedämme, mikä meille on hyväksi. Intuition vahvuus riippuu siitä, millaisia me olemme yksilöinä, missä vaiheessa henkilökohtaista kehitystämme olemme, sekä millaiset ympärillämme vallitsevat olosuhteet ovat.
2. Millainen on AuraTransformaatiota™ seuraava prosessi?
Tämä vaihtelee yksilöittäin ja kulloistenkin olosuhteiden mukaan. Jotkut ihmiset kokevat syvän sisäisen rauhan ja vahvemman läsnäolon elämässään. Osa kokee elämän sopusointuisempana ja tasapainoisempana; he tuntevat vapautuvansa ja olevansa onnellisempia. Joillekin taas elämä näyttäytyy selkeämpänä, ja he ovat tietoisempia elämän tarjoamista mahdollisuuksista tuntien syvää iloa ja kiitollisuutta elämästä. Jotkut taas kokevat ajoittain kaoottisia päiviä, jolloin ajatukset, tuntemukset ja tunteet heittelehtivät yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Jotkut tuntevat olonsa väsyneiksi ja tarvitsevat lepoa, toiset taas ovat erittäin energisiä ja aloittavat elämänsä eri osien puhdistamisen.
Kokemukset ovat osoittaneet, että AuraTransformaatiota™ seuraavat ensimmäiset kolme kuukautta ovat sopeutumisvaihetta, jolloin yksilö löytää paikkansa uudessa tietoisuudessaan ja aloittaa kehittymisensä siinä. Jonkin ajan kuluttua kaikki rauhoittuu ja tänä aikana itselle suotu rakkaus näkyy jatkossakin elämän tasapainona.
3. Jos kadun AuraTransformaation™ vastaanottamista, onko siitä paluuta?
Ei, AuraTransformaatiota™ ei voi peruuttaa. Mutta uuden tasapainokehon suojaa ja magneettisuutta on mahdollista heikentää, jos henkilö sitä toivoo.
Jos epäröit, kykenetkö hallitsemaan AuraTransformaatiosta™ seuraavaa uutta vapautta elämässäsi, on parempi antaa AuraTransformaation™ hieman odottaa. On tilanteita, joissa voi olla jopa suotavaa ja turvallistakin pysytellä rajoittuneissa tai rajoitetuissa olosuhteissa.
Voi olla vaikeaa ymmärtää, että jotkut ihmiset haluaisivat palata vanhoihin kuvioihin saatuaan AuraTransformaation™ myötä elämäänsä uutta virtaa. Jos tällainen tarve kuitenkin ilmenee, on aina mahdollista valita uudessa tietoisuudessa päällimmäisenä oleva vanha elämäntyyli.
4. Kasvaako rakkaus itseeni ja itseluottamukseni AuraTransformaation™ jälkeen?
Rakkaus omaan itseen tulee AuraTransformaation™ myötä, sillä opimme hyväksymään oman syvimmän itsemme. Opimme tuntemaan ja intuitiivisesti ymmärtämään itseämme paljon paremmin. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa itsetuntoon. Vakaan itsetunnon kehittäminen vaatii harjoitusta. On kuitenkin selvää, että kun opimme rakastamaan itseämme, meidän on myös helpompi kehittää itsetuntemustamme.
5. Ratkeavatko kaikki ongelmani AuraTransformaation™ myötä?
AuraTransformaatio™ ei ratkaise kaikkia ongelmiasi. Kuitenkin intuitiosi, tarmosi ja tahdonvoimasi lisääntyvät, mikä auttaa sinua henkilökohtaisessa kehityksessäsi. Se, miten voimakkaina nämä ilmenevät, riippuu sinusta yksilönä sekä elämänvaiheestasi.
AuraTransformaatio™ tuo sinut lähemmäksi juuri niitä tunne- ja ajatusmalleja, jotka kaipaavat ratkaisua ja jotka siksi tarvitsevat myös rakkauttasi ja huomiotasi. Kuten aikaisemmin mainittiin, havaitset helpommin, mikä sinulle on hyväksi ja oikein ja mikä ei. Lisäksi tunnistat, missä rajasi ja henkilökohtainen energiasi on kulkenut aiemman elämäsi aikana, vaikkakin tämä on saattanut tapahtua tiedostamattomalla tasolla. Ei ole välttämättä mukavaa nähdä niitä elämän alueita, joista et ole ylpeä ja joiden suhteen olet pettynyt itseesi. Usein tämä on kuitenkin tarpeen, jotta tulevaisuudessa mahdollisesti eteesi tulevissa samankaltaisissa tilanteissa osaisit toimia tietoisemmin ja muuttaa vanhoja, sinua huonosti palvelevia toimintamalleja. Siksi on tärkeää, että annat itsellesi aikaa ja tilaa harjoitella hallitsemaan ja tuntemaan uutta itseäsi.
AuraTransformaatio™ ei poista sinua itseäsi ja jatkuvaa kehittymistäsi koskevaa vastuuta. Sen sijaan AuraTransformaation™ myötä tulet huomaamaan ne elämäsi alueet, joista sinun on otettava vastuu. Aiemmin et ehkä ole kyennyt tähän tai ollut siitä tietoinen.
6. Voinko parantua fyysisestä tai psyykkisestä sairaudesta AuraTransformaation™ avulla?
AuraTransformaatio™ ei korvaa ammattimaista fyysisen ja psyykkisen terveyden hoitoa, eikä sitä ole tarkoitettu sairauksien parantamiseen. AuraTransformaatio™ on tarkoitettu henkilöille, joiden fyysinen ja psyykkinen terveydentila on vähintäänkin suhteellisen vakaa. AuraTransformaatio™ ei sovellu hoitokeinoksi etenkään kiireellisissä sairaustapauksissa.
7. Olen aiemmin kärsinyt masennuksesta, mutta haluaisin vastaanottaa AuraTransformaation™. Onko tämä mahdollista?
AuraTransformaatiota™ ei suositella masennuksesta kärsiville. Jos et kuitenkaan tällä hetkellä kärsi masennuksesta, eikä sinulla ole lääkitystä, voit lääkärisi suostumuksella harkita AuraTransformaatiota™.
8. Jos henkilöllä on selvänäkijän ja parantajan kykyjä, miten AuraTransformaatio™ vaikuttaa tähän, ja miten se vaikuttaa henkilön henkiseen kehitykseen?
Selvänäkemisellä tarkoitetaan erityistä herkkyyttä ei-fyysisille energioille, mutta se ei vielä kerro mitään henkilön henkisen kehityksen ja kypsyyden tasosta. Suurin osa ihmisistä pitää kuitenkin selvänäkijän kykyjä yliinhimillisinä. Selvänäkijöitä usein ylistetään heidän suuresta henkisestä kyvystään ja kypsyydestään, koska he kykenevät lukemaan toisten ajatuksia, saamaan viestejä toisista ulottuvuuksista, aistimaan, mitä toisaalla tapahtuu, tai näkemään tulevaisuuteen. Selvänäkeminen ja korkea tietoisuus EIVÄT kuitenkaan ole sama asia.
Lähes kaikki nykyajan selvänäkijät ovat astraalitason selvänäkijöitä. Tämä kyky on lähtöisin solar plexus – chakran kohdalta, missä ihmisen tunteet, elämänkartta ja sielun taso sijaitsevat. Vain hyvin harvoilla ihmisillä on selvänäkemisen kykyjä henkienergian tasolla, missä ihmisten tietoisuus ja täysi energiapotentiaali sijaitsevat.
Kun vastaanotat AuraTransformaation™, intuitiosi ja selvänäkemisen kykysi henkienergian tasolla lisääntyvät ja laajenevat luonnollisessa kasvuprosessissa. Näin ollen et siis menetä ennen AuraTransformatiota™ omaamiasi selvänäkijän kykyjä. Ne pikemminkin jalostuvat uudessa kontekstissa.
Lisäksi saat suojaksi uuden tasapainoauran, joka ehkäisee hermostuneisuutta ja loppuunpalamista. Nämä ovat valitettavasti lisääntyneet niiden valon kanssa työskentelevien henkilöiden keskuudessa, jotka ovat avanneet astraalienergiansa täysin.
Myös parantamisen kyvyt lisääntyvät AuraTransformaation™ jälkeen huomattavasti, sillä yksilöllä on käytössään paljon aikaisempaa korkeampitaajuista energiaa.
9. Miksi AuraTransformaatiota™ seuraava aika on toisille helpompi kuin toisille?
Tämä liittyy usein karmaan. Jos karma on vaikuttanut sinuun vähemmän kuin muihin, olet jo tehnyt paljon työtä oman henkilökohtaisen kehityksesi eteen ja lähellä karmisen syklisi loppua. Tällöin sinun on helpompi sopeutua uuden auran mukanaan tuomaan uuteen olemukseesi kuin henkilöiden, joiden lähtökohdat ovat erilaiset. Jos karmalla on ollut elämässäsi voimakkaampi vaikutus, AuraTransformaatiota™ seuraava aika on vaikeampi. Jotkut kokevat, että AuraTransformaatiota™ seuraavat kolme kuukautta ovat kaikkein epävakaimpia. Siinä tapauksessa auravälittäjä voi AuraTransformaation™ jälkeen pyrkiä tasapainottamaan auraasi yhdellä tai useammalla istuntokerralla prosessin helpottamiseksi.
Toinen sopeutumisajan pituuteen vaikuttava tekijä on se, miten vakaasti seisot uuden laajentuneen tietoisuutesi takana.
10. Olen vastaanottanut AuraTransformaation™. Kuinka voin olla varma siitä, että olen karmasta vapaa, kun edelleen uskon ja tunnen karman vaikuttavan elämässäni?
Kyllä, olet karmasta vapaa. Karma sijaitsee astraalikehossa, joka AuraTransformaatiossa™ hälvenee. Se mitä koet, voi olla dharmasi, joka liittyy elämäntarkoitukseesi, joka tulee esiin, kun olet vapautunut karmasta. Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin mieli ja keho tajuavat, että karma on poissa. Tiettyjen asioiden on vapauduttava kehosi ja mielesi syvimmistä muistisopukoista. Tämän sopeutumisjakson aikana koko olemuksesi sopeutuu uuteen olotilaan ja uuteen vapauteen, mikä voi joissakin tilanteissa aiheuttaa stressiä, kuten millä tahansa muutoksilla on usein tapana. Tämä saattaa vaikuttaa karmalta, vaikka se ei sitä ole.
Saadessasi AuraTransformaation™ olet luonnollisesti osaltasi nostamassa ympärilläsi olevia energioita. Joskus tämä voi todella yllättää sinut, sillä ympäristösi voi reagoida oudolla tavalla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä karman kanssa.
Karmasta vapautuminen tarkoittaa sitä, että karmaa ei enää ole. Siitä hetkestä lähtien saat palautteen kaikista ajatuksistasi, toimistasi ja sanoistasi paljon aikaisempaa nopeammin ja tunnet niiden seuraukset nopeammin.
Myös tämä vahva syy-seuraus-suhde saattaa vaikuttaa karmalta, vaikka se ei sitä ole.
Se mikä vaikuttaa ja tuntuu karmalta, on itse asiassa karman vastakohta, ja liittyy sopeutumisajan stressiin, joka vapauttaa sinut karmasta.
© Copyright SennovPartners Int. by Anni & Carsten Sennov
Lataa 10 kysymystä ja vastausta PDF-muodossa
Ennen AuraTransformatioon™ tuloa on suositeltavaa lukea Anni Sennovin kirja Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino.
Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino
Kirjoittaja: Anni Sennov
Julkaisija: Good Adventures Publishing
ISBN: 978-87-92549-26-6
Kielet: suomi
Sivujen lukumäärä: 213
”Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino” on kokoomateos ja päivitetty versio kahdesta aiemmasta kirjastani, vuonna 2002 julkaistusta ”Balance on All Levels” (Kokonaisvaltainen tasapaino) ja vuonna 2004 ilmestyneestä ”Crystal Children, Indigo Children and Adults of the Future” (Kristallilapset, indigolapset ja tulevaisuuden aikuiset).
Tämä kirja antaa sinulle hyvän yleiskäsityksen siitä, millaisia yksilöitä uuden aikakauden indigo- ja kristallilapset ja -aikuiset ovat, ja kuinka indigo- ja kristallienergiat nyt ja tulevaisuudessa vaikuttavat meidän kaikkien arkipäivään ja elämänarvoihin yleensä.
Kaikki vuosina 1995–2003 syntyneet lapset ovat puhtaita indigoyksilöitä. Vuosina 2004–2008 kaikki lapset syntyivät maailmaan ympärillään aura, joka oli sekoitus indigoa ja kristallia, kun taas kaikki vuodesta 2009 vuoteen 2012 syntyneet lapset ovat puhtaita kristalliyksilöitä, joilla on sekä kristalliaura että -keho. Vuoden 2013
jälkeen syntyneillä kristallilapsilla on kristalliauran ja -kehon lisäksi myös kristallisoitunut verkostoenergia. Tämän pohjalta näyttää selvältä, että tulevaisuudessa syntyvien uuden aikakauden lasten energiarakenne kehittyy entisestään.
Ennen vuotta 1987 syntyneillä, ja osittain myös vuosina 1987–1994 syntyneillä ihmisillä uuden aikakauden energia ei ilmene itsestään. Se on valittava tietoisesti ja voidaan ottaa vastaan esimerkiksi AuraTransformaatio™ -hoidossa. Hoito on pysyvä ja käänteentekevä tietoisuuden muutos, joka lisää henkilökohtaista säteilyä, elinvoimaa ja intuitiota sekä auttaa sinua määrittelemään itsesi paremmin. Jotta sinulla olisi riittävästi tietoa asiasta ja tiedostaisit, mitä uuden aikakauden energian integroiminen auraasi merkitsee ja mitä vaikutuksia sillä on, on suositeltavaa lukea tämä kirja ennen AuraTransformaatio™ -hoitoon tuloa.
Voit tilata kirjaa myös auravälittäjäohjaaja™ Johanna Saarelta osoitteesta www.joypack.fi.