
Mikkeli, Turku, Ivalo ja koko Suomi
Auravälittäjä™
Olen koulutukseltani terveydenhuollon maisteri ja lisäksi minulla on useita muita ammattitutkintoja. Se kertoo sisälläni palavasta tulesta oppia ja kokea uutta, tutkia maailmaa ja sen ilmiöitä.
Lapsesta asti olen ollut tietoinen siitä maailmasta, jota emme voi fyysisillä silmillämme nähdä. Varsinaisesti henkinen heräämiseni alkoi tapahtua 1990-luvulla, kun löysin itseni reiki-kurssilta. Tuo viikonloppu oli käännekohta elämässäni ja viitoitti tien eteenpäin.
Olen työskennellyt eri organisaatioissa hankkeiden vetäjänä. Vuonna 2002 minusta alkoi tuntua, että se maailma on nähty ja hyppäsin uuteen ja ennalta tuntemattomaan.
Sen jälkeen olen saanut omassa yrityksessäni tehdä kaikkea minkä olen tuntenut omakseni. Olen saanut Tähtien Polulla auttaa kanssakulkijoita sekä henkisellä että maallisella polulla.
Jatkuva tuli sisällä on ajanut minua eteenpäin edelleen ja käytyjä kursseja on kertynyt koko ajan lisää. Aina on löytynyt jotain uutta ja ihmeellistä!
AuraTransformaatiosta™ olen kuullut jo vuosia sitten. Olen Johanna Saaren luona käydessäni lukenut esitteitä ja kirjoja, kysellyt ja keskustellut Johannan kanssa Annista ja AuraTransformaatiosta™. Minulle selvisi, että kysymys ei ollut mistään heräämiseen ja valaistumiseen johtavasta hoidosta, vaan hoidosta, joka auttaa elämään tiukemmin maan päällä ja omassa kehossa. Sitähän minä en halunnut, minä halusin ”ylöspäin”!
Kesällä 2020 tarjoutui tilaisuus saada AuraTransformaatio™-hoito sertifiointikurssilla oppilastyönä. Nyt tuntuikin asia kiinnostavalta ja päätin varata ajan. Vasta ”Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino”-kirjan luettuani jollain lailla ymmärsin mistä on kysymys. Uteliaisuuteni ja intoni kasvoi ja tiesin, että olen menossa oikeaan paikkaan. Hoito oli jotain aivan ihmeellistä, en ollut sellaista kokenut. Jo hoidon lopussa minusta tuntui, että nyt olen kokonainen ja paketti on kasassa.
Vielä jäin miettimään omaa kouluttautumista auravälittäjäksi™, mutta lopulta ajatus ei jättänyt rauhaan. Syyskuussa kävin Johanna Saaren tekemässä tasapainotuksessa ja taas jälleen kokemus oli aivan huikea. Halusin ehdottomasti kouluttautua, jotta voin antaa kanssakulkijoille myös mahdollisuuden tähän hyppyyn kohti uusia energioita. Minusta oli myös tullut pienen kristallipojan mummi ja halusin olla tietoisempi hänen maailmastaan.
Kesäkuussa 2021 kävinkin Johannan ihanalla luotsauksella auravälittäjä™-kurssin Tervolassa.
Olen aiemmin elänyt muiden odotusten mukaista ja ”näin kuuluu tehdä”-elämää, vaikka usein sisäinen ääneni on yrittänyt minua ohjata toiseen suuntaan. Jossain vaiheessa päätin ottaa oman elämäni ohjat käsiini ja Auratransformaation tultua elämääni, on päätös vain vahvistunut. Nykyisin on helppo seurata mitä ympärillä tapahtuu takertumatta mihinkään. Seison omassa voimassani ja määrään omasta elämästäni. Minulla on aiemmin ollut todella suuria maadoittumisongelmia leijaillessani ”yläilmoissa”. Nyt olen maadoittunut ja nautin siitä! Elän täysillä elämääni maapallolla.
Sinäkin voit löytää oman elämäsi johtajuuden ja todellisen potentiaalisi. Kun toimit omasta voimastasi, on helppo asettaa rajat ja pitää sinuun kuulumattomat energia ulkopuolellasi, omat energiat itselläsi ja elää tasapainon kautta tätä ihmisen elämää.
Teen AuraTransformaatio™-hoitoja ja -tasapainotuksia Mikkelissä, Turun seudulla ja Ivalossa sekä sopimuksen mukaan ympäri Suomea.
Tähtien Polun palvelut:
•AuraTransformaatio™-hoidot ja tasapainotukset
•Intialainen päähieronta ja kurssit
•Rentouttava jalkahierontahoito ja kurssit
•Raindrop-hoito ja kurssit
•Energiahoidot
•Naurujoogasessiot ja kurssit
•Metsään uppoutumissessiot
•Lightfulness™-valmennus
Puh: +358 (0) 558 2126
Nettisivut: www.tahtienpolku.com